Blog
Viron kiinteistömarkkinoilla eletään mielenkiintoisia aikoja
Vielä 2005 ja 2006 mentiin kovaa ja korkealla, mutta mikä laulaen tulee se viheltäen menee. Viime vuodet on Viron kiinteistömarkkinat olleet laskusuhdanteessa ja alamäki on ollut niin jyrkkä, ettei kukaan uskonut ja osannut ennustaa vaikka „varoittavia“ esimerkkejä löytyy kovinkin läheltä.
Viime kuukaudet ovat näyttäneet ensimmäisiä positiivisia merkkejä. Kun devalvaatiopeikko on saatu syrjäytettyä ovat ulkomaalaiset investoijat palanneet. Uus Maa kiinteistövälitystoimiston kahden viimekuukauden asiakkaista on jo 10% ulkomaalaisia, pääosin suomalaisia. Meillä suomalaisilla on kokemus 90-luvun alun lamasta ja siitä kuinka parhaat kaupat tehtiin juuri ennen „pohjakosketusta“.
Hintojen lasku on selvästi hidastunut. Itse asiassa elokuussa hinnat nousivat verrattuna heinäkuuhun 3,7%. Tämä oli ensimmäinen nousukuukausi melko pitkään aikaan! Myös kauppojen kokonaismäärä on kasvussa. Jo nyt näemme, että kolmannen vuosineljänneksen kauppojen kokonaismäärä ylittää toisen vuosineljänneksen. Tätä ei ole tapahtunut sitten vuoden 2005!
Myytävien kohteiden määrä on vähentynyt vuoden alusta 26% mikä osaltaan näyttää markkinoiden pohjan läheisyyttä. Ihmiset joiden ei ole pakko myydä, ovat ottaneet asunnot pois markkinoilta tai laittaneet ne vuokralle. Myös suuret rakennusyhtiöt ovat myyneet varastonsa lähes tyhjäksi. Tämä ei tarkoita, etteikö myytävää vielä olisi, mutta kaikki seikat vievät markkinoita vääjäämättömästi kysynnän ja tarjonnan tasapainotilaa kohti. Monet rakennusyhtiöt miettivätkin milloin alkaa taas rakentaa.
Uus Maa kiinteistövälitystoimisto on yhteistyössä pankkien kanssa jo jonkin aikaa tarjonnut pankkien ongelmalainojen asuntoja myyntiin josta investoijat voivat löytää varsin hyviä tarjouksia. Kun vielä asuntojen hinnat ovat laskeneet markkinoiden huipusta, eli 2006 lopusta, 55% ja paikoittain jopa 60% ovat asunnot jälleen edullisia. Edellä mainittujen seikkojen perusteella voimme olettaa pohjan olevan lähellä. Tuleeko se nyt syksyllä vai talven aikana jää nähtäväksi koska pohjan näkee vasta kun nousu on alkanut.
Mika Sucksdorff,
Uus Maa Kinnisvarabüroo toimitusjohtaja

